Kotihoito
Kotihoidossa olin tämän vuoden keväällä kuntoutumisen jaksolla. Tällä jaksolla tajusin, ettei laitoshoito ole minun juttuni ja kotihoito on ollut mielenkiintoisin työpaikka minulla. Kotihoidosta (eri tiimi kylläkin) olen saanut tämän hetkisen työpaikkanikin.
Kotihoito on siitä ihana työpaikka että siellä ei voi olla kahta samanlaista päivää, siellä pääsee liikkumaan eikä tarvitse kökkiä sisällä neljän seinän sisällä kahdeksaa tuntia ja se on todella vastuullista työtä, koska olet kentällä yksin. Vaikka olen vielä opiskelija, olen ollut vastuussa siitä tiimistä missä olen töissä. Olen päässyt näkemään miten nopeasti kunto romahtaa, miten perheet hajoaa sairauksien takia, kuulemaan mitä erikoisempia ja mielenkiintoisia tarinoita vanhuksilta ja nähnyt sen ilon ja onnellisuuden kun teet jonkun itselle tavallisen asian mutta suuren avun huonokuntoisella vanhukselle. Olen nähnyt pariskuntia jotka on vieläkin 60 vuoden jälkeen yhtä rakastuneita mitä oli silloin alkuhuumassa. Olen nähnyt juuri kumppanin menettäneen vanhuksen, se suru on jotain todella pysäyttävää. Olen nähnyt vanhuksia, jotka on menettänyt kumppaninsa vuosia sitten, mutta se suru koskettaa vieläkin ettei pysty puhumaan kumppanista ilman kyyneleitä.
Kotihoidossa olen oppinut mitä rakkaus on ja mihin haluan pyrkiä kun olen ikäihminen. Siellä tapaa perheitä, yksinäisiä vanhuksia, sairaita vanhuksia ja terveitä vanhuksia jotka tarvitsevat syystä tai toisesta apua, mutta silti vaikka kaikilla on eri lähtötilanne, jokainen on aina iloinen meidän käynneistä ja sen tuntee kun asiakkaiden kotona käy. Jokainen meidän asiakas tahtoo olla mahdollisimman kauan kotona ja se kun pystyt edesauttamaan sitä, on hieno tunne.
Päiväkoti oli kokemuksena todella hieno, mutta tiedän sen kuuden viikon jälkeen ettei se ollut minun juttuni.
